Tervetuloa kotisivuillemme!

                                                                                                

Esittelyä

Asustelemme Pornaisten kunnassa, noin 50km matkan päässä Helsingistä. Olemme viisihenkinen perhe, jossa koirat ovat iso osa arkeamme.

Itselleni hankin ensimmäisen kääpiösnautserin -93. Kääpiösnautseri on vielä jotenkin sellainen rotu, johon tykästyin heti, enkä missään vaiheessa, ainakaan toistaiseksi ole suunnitellut hankkivani toista rotua.

Ensimmäinen Zaktans pentue syntyi helmikuussa -09. Pentu aika oli niin antoisaa ja mielenkiintoista, ja edelleen mielenkiinnolla seuraan jälkeläisten kasvua ja kehitystä kohti aikuisuutta. Pyrin myös aina tarvittaessa parhaani mukaan neuvomaan ja opastamaan kasvattieni uusia perheitä koiran hoitoon ja kasvatukseen liittyvissä kysymyksissä.

Elina Gardin-Kukkonen